Sergei selvittää!

Vastauksia suomalaisten
kysymyksiin Neuvostoliitosta*

• Perhe
• Kauppa

Millaisia ovat avioliitto- ja häämenot?
Päätettyään solmia avioliiton nuoret ilmoittavat siitä paikallisen neuvoston siviilirekisteritoimistoon tai avioliittopalatsiin (sellaisia on viime vuosina valmistunut moniin suuriin kaupun­keihin). Kuukauden kuluttua sulhanen ja morsian omaisineen ja ystävineen saapuvat avioliiton viralliseen solmimistilaisuuteen. He kirjoittavat nimensä erityiseen kirjaan ja virkahenkilö sekä todistajat vahvistavat ne omilla nimikirjoituksillaan. Sen jälkeen vihkipari saa avioliittotodistuksen. Tilaisuudessa läsnäolevat onnittelevat uutta avioparia.

Koska avioliiton rekisteröintiohjeen säätää liittotasavallan laki, ei menettely ole kaikkialla aivan samanlainen. Esimerkiksi Venäjän liittotasavallassa sulhanen ja morsian antavat kirjallisen, lain edellyttämän vakuutuksen, ettei heidän avioliitolleen oleolemassa esteitä, ja että he ovat tietoisia toistensa terveydenti­lasta sekä ilmoittavat onko kumpikan ollut ennemmin aviolii­tossa ja onko lapsia.

Mandollisesti joistakin tällaiset yksityiskohdat vaikuttavat hieman proosallisilta. Mutta niillä on humaaninen päämäärä — pyritään saamaan selville seikat, jotka estävät avioliiton solmimisen tai sellaiset tapaukset, että nainen olisi pakotettu solmimaan avioliiton. Näiden seikkojen salaamisesta laki rankaisee.

Avioliittoilmoituksen jättäminen siviilirekisteritoimistoon ei vielä aseta mitään oikeudellisia suhteita avioliittoon aikovien välille. Kieltäytyminen solmimasta avioliittoa tuon avioliitto-ilmoituksen jättämisen jälkeen ei aiheuta mitään oikeudellisia jälkiseurauksia.

Entä voiko saada avioliittotodistuksen heti kun on jättänyt avioliittoilmoituksen asianomaiseen paikkaan?
Ei voi. Laki edellyttää kuukauden määräajan. Tuo määräaika on asetettu, jotta sulhanen ja morsian voisivat harkita aikovatko he todella avio­liittoon. Valtio pyrkii näin estämään harkitsemattomien avio­liittojen syntymisen. Ei se ole turha vaade. Tilastojen mukaan joka kymmenes pari ei kuukauden kuluttua saavukaan vihki-toimitukseen.

Poikkeustapauksissa kuukauden määräaikaa voidaan lyhentää. Mikäli on hyväksyttävä syy voidaan määräaikaa pidentää, jois­sakin tasavalloissa kolmeen kuukauteen tai toisissa puoleen vuo­teen. Sellaisia syitä voi olla vaikea sairaus, äkillinen matka jne.

Pienissä kaupungeissa ja taajamissa vihkijuhlallisuudet järjes­tetään kulttuuripalatseissa. Se on kaunis nähtävyys: jono autoja, jotka on koristeltu nauhoin, kukkasin, valkopukuinen hunnu­tettu morsian, Mendelssohnin häämarssi, kaupunginjohtajan on­nittelut, omaisten ja ystävien lahjat, paljon hääväkeä.

Iäkkäät ihmiset samoin kuin ne, jotka eivät ensimmäistä kertaa mene vihille, voivat kieltäytyä vihkiäisjuhlallisuuksista avioliittopalatsissa. Siihen heillä on oikeus.

Vanha vihkisormusten vaihtamisperinne on viime vuosina tullut uudelleen tavaksi. Avioliittonsa solmineet nuoret pitävät vihkisormustaan tavallisesti oikean käden nimettömässä sor­messa.

Mitä häämenoihin tulee niin ne ovat eri kansallisuuksilla paljonkin toisistaan poikkeavat: Keski-Venäjällä vihkiparille tarjotaan leipää ja suolaa onnen ja hyvinvoinnin symbolina. Eestin Saa­renmaalla morsiamen pitää kutsuvieraiden läsnäollessa näyttää kuinka pikkulasta pidetään sylissä ja kuinka se kapaloidaan. Sen hän näyttää nukella.

Mutta häämenoihin liittyvät aina juhlallisuudet vihkiparin kotona. Kaupunkipaikoissa hääjuhlat järjes­tetään usein ravintolassa. Vihkiparille annetaan lahjoja, annetaan neuvoja (joko vakavia tai leikillisiä), heitä onnitellaan ja toivo­tetaan menestystä. Maaseudulla toisinaan järjestetään troikalla ajeluja, kävelyä kylänraitilla kulkueena laulaen ja tanssien.

Kenelle jää lapsi avioeron tapahduttua?
Sen päättävät vanhemmat. Lain mukaan äidillä ja isällä on siinä yhtäläiset oikeudet. Elleivät vanhemmat pääse siinä yhteisymmärrykseen, oikeus ratkaisee asian.

Tuomarit ottavat huomioon ennen muuta lapsen edut. Lapsi on jätettävä sen hoiviin, joka pystyy antamaan tälle parhaimman kasvatuksen. Se on ainoa kriteeri. Lapsen iän ja kehityksen huomioon ottaen tuomioistuimen on otettava selko siitä kummalle vanhemmista lapsi haluaa jäädä. Tällöin lasta ei saa kutsua oikeuskäsittelyyn.

Lopullinen päätös tehdään sen jälkeen kun asia on tutkittu ja kuultu huoltoviranomaisten lausunto.

Useimmissa tapauksissa parhaaksi kasvattajaksi katsotaan äiti. Tietenkin isä velvoitetaan huolehtimaan lapsen elatuksesta ja osallistumaan tämän kasvattamiseen.

Onko kirkkovihkiminen laillisesti pätevä avioliiton solmimismuoto?
Valtio ei tunnusta kirkon vahvistamaa avioliittoa. Muodolli­sesti laki ei katso sellaista avioliittoa epäpäteväksi, mutta se ei anna sille oikeudellista merkitystä. Vain valtio ja sen elimet sään­televät oikeudellisesti kaikkia suhteita. Mutta Neuvostoliitossa kirkko on erotettu valtiosta. Vain siviilirekisteritoimistossa tai avioliittopalatsissa rekisteröity avioliitto tekee aviosuhteen lail­liseksi.

Mutta jos avioliitto on solmittu ennen neuvostovallan voimassaoloa valtio tunnustaa sen ja se on siis laillinen. Sellaisia avioliittoja Neuvostoliitossa on suhteellisen vähän, koska tällöin ovat kysymyksessä jo iäkkäät ihmiset.

Saako neuvostokansalainen mennä naimisiin ulkomaalaisen kanssa?
Neuvostoliiton lainsäädäntö ei aseta mitään esteitä avioliitolle ulkomaalaisen kanssa. Avioliitosta ulkomaalaisen kanssa on annettu korkeimman neuvoston puhemiehistön erityispäätös. Sen mukaan on neuvostoliittolaisen kanssa naimisiin aikovan ulkomaalaisen esitettävä virkatodistus ja esteettömyystodistus, jotka on todistettu oikeiksi Neuvostoliiton asianomaisessa maassa ole­vassa lähetystössä tai konsulaatissa. Avioliitto voidaan laillistaa jomman kumman puolison asuinpaikkakunnalla.

Neuvostoliitossa tällaisen avioliiton rekisteröintimenettely on muuten samanlainen kuin neuvostoliittolaisten omia avioliittoja solmittaessa.

Onko Neuvostoliitossa perintöoikeutta?
Sääntönä on, että henkilökohtainen omaisuus periytyy. Sellaiset tapaukset ovat hyvin harvinaisia, että omaisuus jäädytetään ja luovutetaan valtiolle. Niin voi käydä vain silloin kun ei ole perijöitä.

Lain mukaisina perijöinä yhtäläisin osuuksin ovat ennen muuta lapset, myös adoptoidut, puoliso, vanhemmat tai adoptoijat, sekä kuolleen lapsi, joka on syntynyt tämän kuoleman jälkeen. Mikäli tällaisia perijöitä ei ole, omaisuus siirtyy kuolleen veljille ja sisarille, hänen isovanhemmilleen niin isän kuin äidinkin puolelta. Perijöitä lain mukaan ovat myös sellaiset työ­kyvyttömät henkilöt, jotka ovat olleet vainajan huollettavina vähintään vuoden ennen tämän kuolemaa. Tällöin ei ole mitään merkitystä sillä ovatko he sukulaisia vai eivät.

Lastenlapset ja lastenlastenlapset tunnustetaan perillisiksi, ellei ole elossa vanhemmista sitä, joka olisi perillinen. He perivät ta­san sen osuuden, joka lain mukaan kuuluisi heidän kuolleelle vanhemmalleen.

Kuinka kauppa on järjestetty?
Kuten maan muukin talous, myös kauppa perustuu suunnitelmallisuuteen. Markkinat varustetaan tavaroilla suunnitelmal­lisesti, jolloin voidaan poistaa alkuvoimaisten tekijäin vaikutus, mikä on ominaista kapitalistiselle markkinoinnille.

Neuvostoliitossa on noin 500.000 myymälää, noin 240.000 ravitsemusliikettä, joissa työskentelee lähes 8 miljoonaa ihmistä. Kaupan parissa työskentelee yli satatuhatta korkeakoulun käy­nyttä asiantuntijaa ja 326.000 keskitason erikoiskoulutuksen saanutta työntekijää.

Kaupankäyntiä johtaa Neuvostoliiton kauppaministeriö.

Kuinka automatisaatio tunkeutuu kauppaan?
Automaattisten "myyjien" lukumäärä kasvaa jatkuvasti vuosi vuodelta, niiden luku lasketaan nykyisin tuhansissa, myös niiden sovellutusta lisätään jatkuvasti. Niiden avulla myydään maidon­jalostustuotteita, virvoitusjuomia, lehtiä, kirjoitustarvikkeita ja postimerkkejä sekä kirjekuoria, tupakkaa, kosmeettisia tuotteita ja erinäisiä muita kappaletavaroita.

Useita tuhansia uusia automaatteja asennetaan jatkuvasti yh­deksännen viisivuotiskauden aikana kauppoihin, kaduille ja to­reille sekä erilaisiin laitoksiin. Kaupalliset yhteisöt ovat suunni­telleet asennettavaksi automaatteja kaksi kertaa enemmän kuin edellisen viisivuotiskauden aikana.

Käteismaksuna maksetaan viidesosa tavaran hinnasta. Loppu­summa voidaan maksaa vähittäin. Se voidaan sovittaessa periä myös suoraan palkanmaksun yhteydessä.

Näin ei esimerkiksi 550 ruplaa maksavan pianon osto tuota vaikeuksia esimerkiksi kanden vuoden maksuajalla, vaan per­heen budjetti kestää sen hyvin. Maksaen ostonsa yhteydessä 110 ruplan käsirahan, ostaja joutuu maksamaan 18 ruplaa kuukau­dessa. Se summa, joka maksetaan vähittäismaksukorkona 21/2 prosentin mukaan, on kaikkiaan 11 ruplaa.

Tilapäinen maksun suorittamatta jättäminen ei johda tavaran palauttamiseen, vaan kaupan kanssa voidaan sopia maksuajan pi­dennyksestä.

Myydäänkö tavaroita vähittäismaksulla?
Myydään, mutta vähittäismaksukauppa ei saavuta niin laajoja mittasuhteita kuin monissa kapitalistisissa maissa, joissa monet varattomat, joilla ei ole taloudellisia mandollisuuksia käteiskaup­paan, ostavat kestokulutushyödykkeitä vähittäismaksulla mak­saen suuren koron.

Neuvostoliiton vähittäiskaupan erikoisuutena on se, että vä­hittäismaksulla myytävä tavara myydään samaan kiinteään hin­taan kuin käteiselläkin, vain hyvin pieni prosentti joudutaan maksamaan lisää kulujen peittämiseksi.

Neuvostoliitossa myydään vähittäin kestokulutushyödykkeitä: vaatteita, kankaita, huonekaluja, pianoja, jääkaappeja, televi­sioita, radioita, moottoripyöriä, valokuvauskoneita, ompelu- ja pesukoneita sekä monia muita tuotteita. Vähittäismaksulla ei kuitenkaan myydä tavaroita, joiden kysyntä huomattavasti ylit­tää tarjonnan. Esim. autot ovat tällaisia tavaroita.

Harrastetaanko alennusmyyntejä?
Sellaisessa mittakaavassa ja niin suurella mainostuksella kuin kapitalistisessa maailmassa alennusmyyntejä ei ole. Sesongin lop­puessa kuitenkin myydään vanhentuneita malleja ja tuotteita, joiden kysyntä on huomattavasti laskenut, alennettuun hintaan alennuksien ollessa 5-75 prosenttia.

*) Kysymyksiä ja vastauksia on myös julkaistu teoksessa Neuvostoliitto - Vastauksia suomalaisten kysymyksiin (Suomi-Neuvostoliitto-Seura 1973).

Onhan tuota päevitelty 19.1.2007