Teräksen lukupiiri: Vaikeneminen olisi kultaa

Neuvostovastaisesta marginaalikirjallisuudesta tunnettu ALEA-kirja siis iskee jälleen. Tällä kertaa sen tuotos on hämmentävä puheista ja tajunnanvirrasta kyhätty kooste, vuonna 1977 julkaistu Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksesta: ETYK Turvallisuus Vapaus.
Kirjassa on kolme osaa. Ensimmäinen on vuodelta Oxfordissa Espanjan historian professorina toimivan Salvador de Madariagan (s.1886) jo vuonna 1968 kirjoittama puheenvuoro Euroopan ”turvallisuus” - kenen eduksi? Kirjan toimittanut sveitsiläis-suomalainen arkkitehti Paul Bernoulli-Vesterä selittää kymmenen vuotta vanhan de Madariagan kirjoituksen olevan ”tällä haavaa vieläkin ajankohtaisempi kuin ilmestyessään.” Varsinainen syy julkaisuun on ilmeinen: provokaatio. Tekstin on julkean neuvostovastaista: ”Neuvostoliiton vihamielisyys Lännen suhteen on pysyvä ja absoluuttinen. (...) Neuvostoliitto on aina valmis noudattamaan taipuisaa taktiikkaa; ei sen takia, että se luopuisi vihamielisestä taktiikasta, vaan koska se päinvastoin halusi toteuttaa sen.”

Paul Bernoulli-Vesterä kirjoittaa otsikolla Sorrosta vapauteen Euroopassa. Bernoulli-Vesterä (s.1908 Berliinissä) on käynyt koulunsa Baselissa, arkkitehtikoulun Zürichissä ja toiminut mm. yksityisarkkitehtinä Suomessa ja Salon kaupunginarkkitehtinä. Hän on 30-luvun fascistilehdeltä kalskahtavan VAPAUS + JÄRJESTYS -aviisin vastaava toimittaja.
Bernoulli-Vesterä muistelee Helsingin ”arvoitusta”, 34 maan ulkoministerikokousta Helsingissä 3.-5.VII.1973. Albania ei näet ollut ainoa maa, jonka virallinen edustaja ei ollut paikalla. ”Puuttui maanosamme suurin maa, asukasmäärältään 5. suurin maa, Ukraina.” Myös kolme Kansainliiton jäsenmaata uupui: Viro, Latvia ja Liettua. ETYK:n loppuasiakirjaa valmisteltiin 18.IX.1973-21.VII.1975, joka kirjoittajan mielestä on mahdottoman pitkään. Mutta se kannatti.
Esimerkiksi DDR:n kommunistisen puolueen pääsihteeri Erich Honecker lupasi, että Itä-Saksa ”haluaa noudattaa tinkimättä loppudokumenttia.”
Demokratioiksi itseään kutsuvat ”länsimaat” paljastuvat kirjan lähitarkastelussa - ilmeisesti kirjailijan itse sitä ymmärtämättä - aivan joksikin muuksi: niiden lait ovat räikeässä ristiriidassa ETYK:n asiakirjan kanssa. Saksassa kansalaisten ääni ei paina liittovaaleissa yhtään mitään, jollei ääniä kerry viittä prosenttia. Myös Ruotsissa on neljän prosentin äänikynnys. Saksa ja Ruotsi rikkovat siis loppuraporttia eivätkä ole tehneet asialle mitään!
Neuvostoliitto sen sijaan on, kuten Vladimir Teplov kirjoittaa (Moscow News 25/76): ”Ulkomaisten sanomalehtien myyntiä on lisätty kysynnän mukaisesti.” Lehtikioskeista ja varsinkin hotelleista saa nykyään sellaisia länsilehtiä, kuten Daily Worker, l'Humanite, Neues Deutschland ja Tiedonantaja. Teplov myös muistuttaa, että länsimaisten lehtimiesten viisuminsaantia Neuvostoliittoon on helpotettu ja että matkustusalueita on laajennettu.
Itä avautuu, mutta avautuuko Länsi? Esimerkiksi vain noin 13000 amerikkalaista nuorta opiskelee venäjää, samaan aikaan kun 12 miljoonaa neuvostonuorta lukee englantia.

Suomalaista virkavaltaa käsitellessään Bernoulli-Vesterä uppoaa syvälle humpuukien suohon. Hän väittää, että Suomen poliisi olisi ”Gromykon käskystä” pidättänyt kolme Amerikan-balttia Seutulan lentokentällä vuoden 1975 ETYK:in aikaan. Kirjoittajan mukaan samat kolme pidätettiin jo vuonna 1973 ETYK:n suunnittelukokouksessa Helsingissä. ”Gromykon käskystä” kalterien taakse joutuneet - tai väitetysti joutuneet - olivat latvialainen Uldis Grava, (balttien maailmanjärjestön presidentti 1975); liettualainen tohtori Joseph Valjunas (vuonna 1977 istuva presidentti) sekä ilmeisesti virolainen Aino Teivens, joka pidätettiin myöhemmin Seutulan lentokentän hallissa. Myöhemmin kirjailija paljastaa, että nämä neuvostovastaiset provokaattorit vain piipahtivat poliisiasemalla ja että USA:n suurlähetystö riensi apuun.
Suomen ulkoministeriö luonnollisesti kiisti virheellisiksi nämä tiedot pidätyksistä. Kirja väittää edelleen, että Helsingissä pidätettiin ETYK:n aikaan ainakin 12 ihmistä poliittisin perustein. Lisäksi kaksi humalaista merivartiosotilasta ampui opuksen mukaan valopistoolilla ”sääntöjen vastaisesti” suoraan kohti kahta muuta ihmistä, jotka kuolivat. Sotilaat saivat rangaistuksen, heitä käskyttäneet esimiehet eivät.

Kirjassa Paul Bernoulli-Vesterä esittää myös revisionistisia näkemyksiä neuvosto-Tallinnasta. ”Se oli meille [suomalaisille] rakkaampi, joille Viru-hotelli oli tuhonnut kaupungin ainutkertaisen kauniin silhuetin.” Bernoulli-Vesterä irvii edistyksellistä Mustamäen neuvostolähiötä: Talojen teräsbetonielementtien saumat kuuleman mukaan vaihtelevat nollasta 120 millimetriin. Lännessä, johon Bernoulli-Vesterä ilmeisesti lukee myös Suomen, ei yksikään urakoitsija saumaisi elementtejä niin huolimattomasti. Mitenkähän lie, onkohan Bernoulli-Vesterä koskaan piipahtanut länsimaisissa lähiöissä? Suosittelen, suosittelen.

ETYK-opus päättyy Länsi-Berliiniin vuonna 1972 loikanneen shakkimestarin tsekkoslovakialaisen Ludek Pachmanin (s.1924) luritukseen Onko ”liennytys” mahdollista ilman vapautta. Dubcekista kaiholla kirjoittava Pachman syyttää Neuvostoliittoa naapuriensa vapauden ryöstöstä, jonka uhreiksi hän arvioi 100 miljoonaa itäeurooppalaista. Että paksua on Pachmannin keitos.

Kirjan takansi rehvastelee: ”Teos on ilman muuta nyky-Suomessa sensaatio! Yhtä ilmeistä on, että se yritetään haudata hiljaisuuteen. Luottakaamme silti vapaiden kansalaisten kiinnostukseen ja tukeen. ALEA-Kirja”
Vaan kyllä tämänkin ETYK:n hengen vastaisen kirjan kohdalla vaikeneminen olisi ollut kultaa. Jostain käsittämättömästä syystä opus julkaistiin samanaikaisesti Suomessa suomeksi ja Sveitsissä saksaksi. Eipä tainnut käännös Freiheit in Europa? olla kummoinenkaan hitti.

Selma Rytkönen
Kansakoulun opettaja

Onhan tuota päevitelty 26.8.2005