historiikki
piisit
lukupiiri
reissutarinat
vanikuvat
vaniposti
keikkakalenteri
keikkatillauskuponki
linkkilöitä
YYA-sopimus 60 vuotta
Otteita presidentti Paasikiven radiopuheesta 9. 4. 1948
Kansalaiset!Tämän kuun 6. päivänä allekirjoitettiin Moskovassa Sopimus ystavyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinaisestä avunannosta Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Sopimus, jonka sanamuoto on, sanomalehdissa julkaistuna, tullut kansalaisten tietoon, annetaan lähipäivinä eduskunnan käsiteltäväksi ja astuu voimaan sitten kun eduskunta on sen hyväksynyt ja sopimus on ratifioitu.
(...)
Sopimuksen johdannossa on julkilausuttu tärkea periaate, että Suomen pyrkimyksenä on pysyä suurvaltojen välisten eturistiriitojen ulkopuolella, periaate, jonka Suomen kansa yksimielisesti hyväksyy ja jota useimmat pienet valtiot koettavat noudattaa.
- Lehdissa on väitetty, että sopimuksen kautta maamme kansainvälinen asema olennaisesti muuttuu, koska sopimuksen hyväksyminen tietää luopumista periaatteellisesta puolueettomuudesta, neutraliteetista. Samalla kuitenkin myönnetään, että Suomi joka tapauksessa tulisi toimimaan siten kuin sopimuksen 1 artiklassa sanotaan.
Millä tavalla asian julkisanominen, niinkuin se on, tuottaisi muutosta maan asemaan, on vaikea huomata. Vaikkakin Suomella täytyy katsoa olevan periaatteellinen oikeus pysyä puolueettomana muiden valtioiden välisen sodan aikana, on kuitenkin muistettava, että Neuvostoliitolle rauhansopimuksen mukaan taatut oikeudet ei vain Porkkalan tukialueeseen vaan myös vapaaseen kauttakulkuun kaikkia teitä ja keinoja käyttäen tämän tukialueen ja Neuvostoliiton välillä antavat Suomen puolueettomuudelle oman värinsä, joka ei hyvästi sovellu kansainvälisen oikeuden käsikirjoihin.
Mutta niinkuin viime vuodet ovat osoittaneet, nämä käsikirjat eivät olekaan ratkaisevia, vaan ratkaiseva on todellinen elämä moninaisine vivahduksineen, joita kansainvälinen oikeus saa luvan seurata niin paljon kuin ehtii ja kykenee.
(...)
Suomella itsellä ei ole vihollisia eikä kukaan hyökkää Suomeen sen itsensä vuoksi. Mutta historia osoittaa, että suurvaltojen välisissä taisteluissa pieniä ei säästetä. Suuret ottavat huomioon ei vain: tahtovatko pienet naapurit, puolustamalla maatansa suurten vihollisia vastaan, estää maataan joutumasta läpimarssialueeksi, vaan myös: riittavätkö pienten voimat tähän tehtävään. Niin kauan kuin suurvaltojen väliset riidat ratkaistaan aseilla, eivät suuret anna oikeudellisten seikkojen estää itseänsä ryhtymastä toimenpiteisiin, mitä ne pitävät sotilaallisten näkökohtien kannalta välttämättöminä, siihen katsomatta, loukkaavatko ne pieniä vai ei. Tämä on valitettava tosiasia, jolle me pienet emme voi mitään, vaan joka meidän on otettava lukuun, jos haluamme pysyä todellisuuden pohjalla ja ehjänä päästä elämän huhmaresta ulos.
(...)
Suomen historia kertoo monilukuisista sodista Suomen ja Venäjän välillä. Jokaisessa sodassa, johon maamme on kuluneiden kanden ja puolen vuosisadan aikana osallistunut Venäjää vastaan, on Suomi tullut lyödyksi ja sen on käynyt huonosti. Sotien aika loppui syksyllä 1944. Suomen osallistuminen sotaan Neuvostoliittoa vastaan on ehdottomasti pois suljettu. – Ja toivokaamme, että maamme ja alueemme säilyy tulevaisuudessa Neuvostoliiton mandollisten vihollisten hyökkäykseltä. Kenties uusi sopimus on omansa siihen vaikuttamaan. Silloin sopimuksen sotilaalliset määräykset jäävät käytäntöä vaille ja se olisi seka Suomen että kaikkien muidenkin kannalta paras tulos.
Onhan tuota päevitelty 16.10.2006