Toverit!

Tämän iltaisten iltamiemme teemana on jouluttomuus tai joulun tarpeettomuus. Tarkemmin sanottuna Pakkasukon ylivertaisuus joulupukkiin verrattuna.
Lähestyn asiaa ensin omista kokemuksistani käsin, vaikka tieteellisessä sosialismissa painotetaankiin yhteiskunnallisten ja luokkakohtaisten lakien vääjäämättömyyttä yksittäisten ihmisten havaintoihin nähden. Sallinette tämän poikkeuksen näin kepeässä iltamaohjelmassa.

Joulupukkiin liittyvä valheiden verkko valkeni minulle järkyttävällä tavalla lapsuudenkodissani Toivakan pitäjän Huikon kylässä. Muistan, kuinka kuusivuotiaana odotin innolla pukkia.
Ja tulihan se pukki. Mutta tunnistin melkein heti, että naapurissa asunut Rudolf-setähän siinä tonttuili. Ruudi, kuten häntä kutsuttiin, ei ollut mikään ruudinkeksijä - pukkitouhuihin lähtiessäänkään hän ei ollut malttanut jättää piippuaan matkasta. Piipusta ja siitä tupruavasta Aroma-savusta tunnistinkin hänet parissa sekunnissa. Siihen loppui pukkiuskovaisuuteni.
Ehkäpä siinä lapsen mielessä välähti ensi kerran tietoisuus kapitalistisen järjestelmän järjestelmälliseen huiputukseen perustuvasta luonteesta.

Toinen karvas, kapitalistin ja kapitalismin kolkon olemuksen paljastanut tapaus sattui, kun olin kansakoulusta päästyäni puotipoikana kangasniemeläisessä yksityiskaupassa. No, joulun alla oli kaupassa kiirettä. Kauppias lupasi muistaa puotipoikaakin erityislahjalla aattona, jos jaksaisin tehdä pitkää päivää. Minähän painoin töitä aamusta iltaan hiki hatussa.
Jouluaattona puoti meni kiinni puoliltapäivin. Odotin palkkiotani -olin ajatellut ostavani yhtä ja toista lahjaksi vanhemmilleni ja sisaruksilleni. Kauppias antoi satasen ja pussillisen karamelleja. Sen ajan satasella sai muistaakseni kilon vehnäjauhoja. Eipä olisi voinut isällisen kapitalistin naamio revetä räikeämmin.

Se oli viimeinen joulu, jota vietin. Joulukirkkoon en suostunut lähtemään. Kinkkua söin sen takia, että sillä lähti nälkä.

Joulun jälkeen liityin heti Huikonkylän pioneereihin. Myöhemmin siirtyminen SKP:n Toivakan osastoon oli itsestäänselvyys. Vakaumukseni vahvistui ja lähdin aikanaan Sirola-opistoon. Kotipaikkakuntani porvarien touhuja seuraillessa olin jo oppinut yhtä ja toista kapitalistien juoksupoikien kaksinaamaisesta pelistä.
Hyvä esimerkki siitä oli paikkakunnan porvarien näennäinen siirtyminen rauhan ja ystävyyden politiikan taakse. Suomi-Neuvostoliitto-Seurassa nuo hyväkkäät puhuivat korrektisti Neuvostoliitosta. Toivakkahovin kabinetissa samat äijät haukkuivat ryssää ja ottivat Karjalaa takaisin urakalla.

Mutta asiaan. Edelläkerrotun perusteella saattaa tuntua kummalliselta, että puollan Pakkasukkoa. Päällisin puolinhan Pakkasukko näyttää sosialistiselta joulupukilta. Asia on kuitenkin paljon kompliseeratumpi. Sanoisin, että kansandemokratiassa ja sosialismissa tarvitaan pakkasukkoa, kommunismissa pakkasukko on viraton.

Antakaahan, kun selitän. Kansandemokratiassa pikkuporvarilliset rakenteet elävät edelleen valitettava vahvoina, vaikka niihin onkin käyty kiinni kovalla kädellä. Vanhojen perinteiden tilalle on siksi luotava uusia. Pakkasukko on tästä mainio esimerkki. Kapitalistisen joulupukin korvannut Pakkasukko edustaa sosialistisen yhteiskunnan parhaita arvoja: solidaarisuutta ja tasa-arvoa. Pakkasukko jakaa työläisten tuottamia hyödykkeitä kaikille kansalaisille.

Komealla kolmivaljakolla, troikalla kiitävä Pakkasukko on maailmanrauhan lähettiläs. Veljellisen sosialistisen Pakkasukon rinnalla suomalainen Korvatunturilla kyyläävä pukki saati sitten amerikkalainen hohottajapukki ovat surkeita imperialistisia satuhahmoja.

Sanalla sanottuna, Pakkasukko on yhteiskunnallisesti kehittyneempi toimija kuin joulupukki. Kuitenkin Pakkasukko on vain välivaiheen hahmo. Aikanaan kommunismissa kaikki ovat luonnostaan Pakkasukkoja, eikä tarvita enää erikseen kuvitteellisia olentoja. Korkean yhteiskunnallisen tietoisuuden tason saavuttanut ihminen ei enää ahnehdi turhaa materiaa, vaan kuluttaa tarpeidensa mukaan.

Mikä on sitten Pakkasukon merkitys Suomen kannalta? Meillä Suomessa Pakkasukko voi osaltaan nakertaa kapitalismin lahoa pohjaa. Eräs sosiologi on sanonut rituaalien olevan yhteiskuntaa koossapitävä liima.
Pitävinkin kapitalistinen liima on liuotettavissa tuikealla suihkauksella sosialismia. Määrätietoisella työllä takaamme, että Pakkasukko sulattaa joulupukin valtaistuimen.

Määrätietoinen sanoutuminen irti joulun juhlinnasta on uusi osoitus työväen joukkovoimasta. Uudesta vuodesta ei saa luoda vain korvikejoulua, vaan kepeään juhlintaan on yhdistettävä vallankumouksellista tietoisuutta kehittäviä osia.
Lahjat on hankittava edistyksellisestä osuuskaupasta ja niiden on oltava joko E-liikkeen oman teollisuuden tuottamia tai sosialististen maiden tuotteita. Niitä Pakkasukko jakaa mielellään!

Eläköön Pakkasukko!