Punatähdet
pressilupi
olet tässä! historiikki
piisit
reissutarinat
vanikuvat
vaniposti
keikkakalenteri
keikkatillauskuponki
linkkilöitä

etusivu

Herbert Huikon liikunta ja politiikka -puhe Liikuntieteellisen seuran liikuntapoliittisessa seminaarissa 9.3. 2004

Hyvät liikuntapolitiikan näkijät,
kokijat ja päättäjät!


Olen Herbert Huikko, noiden Aatoksen ja Varman kummisetä. Tehtäväni on kertoa teille objektiivinen totuus - liikuntapolitiikasta. Sen myös teen.

Oikeastaan olen absolutisti, ainakin totuuden suhteen. Tavoittelen sitä niin innokkaasti, että selkääntaputtelijoista ei ole pelkoa; selkäänpuukottajista siitäkin edestä. Se selittää pönäkähkön olemukseni; olen pakotettu käyttämään turvaliiviä.

Mutta asiaan. Näiden päivien pääideologi Teijo Pyykkönen pyysi minulta lahjomatonta analyysiä liikuntapolitiikan tilasta. Siihen kernaasti ryhdyn. Ensin ajattelin tehdä kertakaikkisen ruumiinavauksen, mutta joudun tyytymään muutamiin tähystyksen keinoin tehtävään havaintoon.

Voi olla, että puhun asian vierestä, mutta niihin ovat tehneet jo muutkin päivän puhujat hyvää Liikuntapoliittisten neuvottelupäivien perinnettä noudattaen.

Hyvät seuratoverit!

Näin aloitti Pauli Vuolle alustuksensa Liikuntatieteellisen Seuran (LTS) kuukausikokouksessa 25. helmikuuta 1972. Elettiin aikoja, jolloin liikunta oli politiikkaa ja politiikka liikutti. Vappumarsseillakin kävi kymmeniätuhansia ihmisiä. Vuolle jatkoi alustustaan LTS:n ja liikuntapolitiikan suhteen määrittelyllä.

"Koska liikuntakulttuurin kehittämistä koskevat merkittävimmät päätökset tehdään poliittisella tasolla, on tämän tason saamista mukaan sekä suoranaisesti seuran toimintaan että välillisesti vastaajaksi, keskustelijaksi ja osallistujaksi seuran järjestämiin tilaisuuksiin pidettävä eräänä tuloksellisen toiminnan tärkeimmistä ehdoista."

Totisesti LTS tunnusti silloin väriä - tai useita värejä. Vuolteesta vasemmalta löytyi väkeä, joka oli hänestä vasemmalla ei vain pari vaan parikymmentä piirua. Oikealla päivysti jämäkkää väkeä, eturintamassa everstiluutnantti Kalevi Römpötti.

Stadionin palstoilla leiskui poliittinen väittely. Hienosteleville porvareille reipas ja ryhdikäs sanankäyttö oli liikaa. Urheilulehden Paul Sirmeikkö irvaili, että lehden nimi pitäisi muuttaa - hänen ehdotuksensa oli "liikuntatieteellis-poliittis-kulttuurillinen ei-kilpaurheilullinen aikakauslehti punainen stadion".

No, Urheilulehteä ei kunnon työläisurheilija ottanut näppeihinsä kuin rukkaskäsin. Parhaiten se kelpasi korvasienten kasvatukseen.

Jyväskylässä liikuntatieteellisessä tiedekunnassakin roihusi aatteen tuli. Vuonna 1973 Jyväskylän kesässä oli liikuntapolitikointi oli niin laaja-alaista, että tarvittiin kaksi salia. Eikä kyse ollut rinnakkaissessioista.

Tästä lienee selvinnyt, että liikuntapolitiikka kiinnosti 1970-luvulla. Ihmeen kauan ihmiskunta ja Suomi sen mukana tulivatkin toimeen ilman liikuntapolitiikkaa.

Puolueetkin löysivät liikunnan. Ne laativat ikioman liikuntapoliittiset ohjelmat. Sanokaapa, mistä tekstistä seuraava lainaus on. Oikein vastannut saa hyvän palkinnon. Näin teksti kuuluu:

"Ruumiillisen rasituksen vähentyessä ihmisten jokapäiväisessä elämässä liikunnan merkitys terveydelliseltä kannalta korostuu entisestään. Toisaalta vapaa-ajan lisääntyminen luo kasvavia edellytyksiä liikunnan harrastamiselle."

Kyseessä oli Kokoomuksen periaateohjelma 1970.

Oikein vastannut olisi saanut huikean laskun Rautavaaran Kiparin luonnonkelkkamäessä. Kyyti Rautavaaralle olisi järjestynyt seuraavan Punatähtien Savon keikan yhteydessä Aatoksen Minin takapenkillä.

Liikuntalakia valmisteltiin intomielin 1970-luvulla. Täytyy myöntää, että olin itsekin liikuntalaista enemmän kuin vaikutettu. Jälkeenpäin tuntuu kyllä, että liikuntapolitiikan parasta ennen päivämäärä oli 1.1.1980 - silloin liikuntalaki astui voimaan.

Miten siinä niin pääsi käymään? Aluksihan kaikki näytti hyvältä. Rautavaarallekin saatiin liikuntasihteeri, kuten laki edellytti. Kaiken kukkuraksi Teräs sai melkein oman miehen paikalle - sihteeriksi junailtiin Jyväskylästä valmistunut rautavaaralaisen pappissuvun vesa Juhani Järnberg. Juhani oli LTS:n Jyväskylän osaston kokouksissa löytänyt liikuntapolitiikan vasemmat raiteet, noin asian kuvainnollisesti ilmaistakseni.

Sivumennen sanottuna Juhani oli mainio liikuntasihteeri, mutta vähän herraskainen. Voinen kertoa seuraavan jutun, vaikka olen käytännössä raittiusmies. Tuo Aatos nimittäin jaksaa muistella sitä, kun liikuntasihteeri ei suostunut ottamaan Teräksen pikkujouluissa pontikkahuikkaa pullon suusta. Oli tuuminut olevansa sen verran pikkuporvarillinen, että pitää tietyissä asioissa etiketistä kiinni. No, Aatospa virkkoi siihen: "oisit heti sanonu, meillä on osa satsista Koskenkorva-pulloissa."

Monenlaista hyötyä Juhanista oli. Teräs sai parhaat salivuorot ja avustuksiakin järjestyi. Sitä onnea kesti kymmenkunta vuotta. Nykyään liikuntapuolen hoitelee kunnan hallintojohtaja.

Oikeastaan liikuntapolitiikka loppui jo lottoon. Veikkauksen uusi peli tuotti niin hyvin, että "sulle-mulle" -jako muuttui ihmeen helpoksi. Politiikkahan on, kuten koulussa opimme, yhteisten rahojen jakoa. Kun kamppailu katoaa, niin politiikka väljähtyy.

Mutta katosiko liikuntapolitiikka kokonaan? Politiikkaa oli tietysti paljon pelissä kymmenen vuotta sitten, kun monesta tuli yksi Suomen Liikunta ja Urheilu. Mutta kuten joku viisas on sanonut: pakon edessä välttämättömyydestäkin tulee hyve.

Löytyykö eduskunnasta liikuntapolitiikkaa. Väitetään, että eduskunnassa vaikuttaisi Liikuntapuolue, jolla on sankka joukko kansanedustajia. Kannattajia sillä on kuulema yhtä paljon kuin suurimmilla puolueilla. Todella vakuuttavaa! Liikuntapuolue kuulostaa yhtä uskottavalta kuin Idols-puolue tai tv-uutisten katsojien liitto.

Se on selvä, että jokaisessa kansanedustajasta kuoriutuu tarvittaessa liikuntapoliitikko. Parhaiten sen osoitti liikuntalain lähetekeskustelu vuonna 1998. Eduskunnan pöytäkirjoihin tallentui edustava kokoelma liikuntamuistoja koulun voimistelutunneista maratoneihin. Päästinhän niitä kokemuksia muistelemaan näilläkin päivillä. Sosialisoitunut yhteiskunta on kuulemma pilannut urheilun. Muistuttaisin, että kapitalismissa me elämme.

Takaisin eduskuntaan. Ehkäpä kansanedustajat olivat oivaltaneet 1960-luvun hippien ja feminististien tapaan, että henkilökohtainen on poliittista. Jonkinlainen lakikin tuli säädetyksi.

Mikä tärkeintä, laki ei näytä estävän liikuntaa. Ainakin ulkomailla kerrotaan totena, että suomalaisista oli 90 prosenttia harrastaa liikuntaa. Jos liikunnallisen toimeliaisuuden määritelmää väljennettäisiin vielä, niin sata prosenttia ylittyisi jo tällä hallituskaudella. Olisihan kansalaistoiminnan politiikkaohjelman menestys jotain, kun työllisyystavoitekin loittonee kuin Voitto Hellsten kilpakumppaneiltaan parhaina päivinään.

Ilmeisesti juuri tuon viimeisen vähän liikkuvan kymmenen prosentin aktivoimiseksi on olemassa erilaisia ohjelmia, kuten Kunnossa kaiken ikää. Monilla suomalaisilla tosin on oma tulkintansa lyhenteestä KKI - Kännissä kaiket illat.

Liikuntaa saa kuulemma myös lääkärin määräyksestä. Tästä juohtuu mieleeni tapaus tosielämästä. Aikamoinen liikuntaresepti oli sekin, kun isäukko ajeli polkupyörällä kunnanlääkärin luokse hakemaan pirtureseptiä sairaalle porsaalle. Siinä joutui polkemaan mennessä 30 kilometriä ja tullessa tuplasti. Tänään kuulimme termin iloliikuntaa; isäukon reissu oli sitä, jos mikä. No se jäi ukolta sanomatta, että sikavainaa oli pantu lihoiksi edellisen joulun seutuun.

Anteeksi tuo sivupolku. Palataan liikuntapolitiikkaan. Timo Haukilahti lausui jokin aika sitten, että "suomalaiselta liikuntapolitiikalta puuttuu selkeä linja".

Tuo lause pysäytti. Onko tosiaan näin? Sulkeuduin tutkijankammiooni ja sitkeän työn tuloksena tislautui lukuisia liikuntapoliittisia linjoja.
Tässä muutamia:

Ensinnäkin löytyi Harkimon-Salonojan linja. Sen mukaan urheilubisnes on ammattimaista rahojen levittelyä; lainattujen tai omien.

Suomen Ladun liikuntapoliittinen linja on kiintoisa muunnelma vanhasta hyvästä keppi ja porkkana -viritelmästä. Kepit annetaan liikkujille itselleen, eikä porkkanaa välttämättä tarvita.

Tiihoslaisessa liikuntapolitiikassa - tärkeintä on mikä tahansa liike etenkin ajatusten liike. Eniten liikettä korvien välissä, kun ajatukset kiertelevät käsitteellisellä pururadalla.

Tavallisin taitaa olla yleisen hymistelyn linja. Kohta jokainen kunnanvaltuutettukin osaa kertoa liikunnan kiistattomista suotuisista vaikutuksista, kun kuntaan on saatu liikuntapoliittinen ohjelma.

Näitä linjoja löytyi yhteensä noin 150. Asiahan ei tietysti minulle kuulu, mutta kukahan nämä linjat kokoaisi. Ja olisiko siinä järkeä. Saattaisi kokoamistyöstä tulla yhtä monipolvinen kuin Aatoksen ja Varman nuorisofestivaalireissuista.

Liikkukaa ja politikoikaa!

ylös